Mikko Kuustonen haluaa lisää ubuntua

- Xhosan kieltä puhuvan Afrikan asukkeina voisimme rohkaista toisiamme sanomalla ”Sinussa on ubuntua”. Se tarkoittaa, että ihailemme kykyä ottaa toiset huomioon, sanoi musiikkitaiteilija, luennoitsija Mikko Kuustonen Parasta aikaa -tapahtumassa Finlandia-talolla.

 

Eteläisen Afrikan yhteisöissä ubuntu merkitsee suurinta kohteliaisuutta. Sen taustalla on lause: ”Minä olen, koska sinä olet.” Kyse on yhteisöstä, jakamisesta ja asenteesta.

Kuustonen kertoi viettäneensä kaksi viikkoa Guatemalassa tutustuen Gustavo Cifuentesiin, entiseen jengipomoon. Hänellä on 72 vankilatuomiota takanaan. Väkivalta kuuluu Guatemala Cityn kaduille ja joka päivä tapetaan 20 nuorta.

- Gustavo perusti vankilassa ollessaan iltapäiväkerhon, jossa viihtyi jonkin ajan kuluttua satoja vankien lapsia. Hän alkoi opiskella opettajaksi. Nyt Gustavo tekee Guatemalan kulttuuriministeriön alaisuudessa väkivallan vastaista työtä lasten ja nuorten parissa.

Kuustosen mukaan Gustavon toiminta on ubuntua, jota mekin tarvitsemme. Se on vastavoimaa kyynisyydelle tai itsensä pyhittämiselle. Ubuntu tekee elämästä merkityksellisen.

- Mielekkään elämän salaisuus on kyky ajatella ja toimia eettisesti. Se merkitsee onnellisuuden kannalta enemmän kuin onnistumiset ja mielihyvä. Olemme siunattuja nisäkkäitä, sillä pystymme vaikuttamaan asenteisiimme ja muuttamaan suuntaa. 

Kuustonen siteeraa venäläistä runoilijaa Ivan Turgenevia, joka kirjoittaa viisaasti onnellisuuden ytimestä: ”Onnella ei ole huomista päivää; sillä ei ole eilistäkään; se ei ajattele tulevia; sillä on vain nykyisyys, eikä sekään ole kokonainen päivä, vaan silmäräpäys.”

Uutiset

25.10.2018 Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen: Soveltuvuuskokeet välttämättömiä sosiaali- ja terveysalalla

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen otti tänään kantaa sosiaali- ja terveysalan ammatillisen koulutuksen opiskelijavalintoihin Tehyn järjestämässä Parasta aikaa -tapahtumassa Finlandia-talolla.

Lue lisää

Lisää uutisia