Ikääntyvien hyvinvoinnin näkymiä puidaan asiantuntijatapahtumassa

Parasta aikaa 2016 – ikääntyvien hyvinvointiin keskittyvä harvinainen koulutus- ja verkostoitumistapahtuma kokoaa erityisasiantuntijoita ja ammattilaisia yhteen koko päiväksi torstaina 10. marraskuuta. Tarkoitus on erityisesti tuoda esiin alan tulevaisuutta eri näkökulmista ja päivittää moniammatillisen yhteistyön tarpeita.

Päivän aikana kuullaan alan huippuasiantuntijoita, mm. tutkimusprofessori ja geriatri Harriet Finne-Soveri luennoi uudenlaisesta vanhuudesta huomisen yhteiskunnassa. Sosiaali- ja terveysministeriön johtaja Päivi Voutilainen kertoo ikäihmisten palveluihin liittyvistä hallituksen kärkihankkeista. Tehyn yhteiskuntasuhteet ja kehittäminen -toimialan johtaja Kirsi Sillanpää puhuu ikäihmisten laadukkaista palveluista ja hyvästä johtamisesta.

Myös mm. hyvinvointiteknologia ikäihmisten palveluissa, kotihoidon uudet tuulet, kotona kuntoutumisen mahdollisuudet, hoidon etiikka ja iäkkäiden lääkehoito ovat luentojen aiheena. Tapahtumassa on lukuisten luentojen lisäksi työnäytöksiä, laaja ammatillinen näyttely, posterinäyttely ja tietoiskuja kiinnostavista aiheista.

Musiikkitaiteilija Mikko Kuustonen päättää tapahtuman Asenteiden tehohoitoa -osuudella kaikkien yhteisessä istunnossa  

Myös palkintoja jaetaan. La Carita -säätiö palkitsee tapahtumassa Vuoden vanhustyön johtajan ja Tehy palkitsee tapahtuman parhaan posterin sekä luovuttaa Toini Nousiainen -mitalin määrätietoisesti tulevaisuuteen katsovalle alan ammattilaiselle.

Finlandia-talolle odotetaan noin 1 200 osallistujaa, joukossa on tutkijoita, alan päättäjiä, omaisia, järjestöväkeä, alan opiskelijoita ja median edustajia.

Tilaisuuden avaa Tehyn puheenjohtaja Rauno Vesivalo ja tapahtuman juontajana toimii erikoistoimittaja Tiina Merikanto Yleisradiosta.

Koulutustapahtuman järjestävät yhteistyössä Tehy ry ja Globex Information Oy.

Lisätietoa: http://www.parastaaikaa.fi/

Tiedotusvälineiden akkreditointi:http://www.parastaaikaa.fi/medialle/tiedotusvalineiden-akkreditointi/

Lisätietoja:

Tehyn sosiaalipoliittinen asiantuntija Eva Siitonen, Tehy ry, puh (09) 5422 7168
Tehyn tiedottaja Riitta Eerola, Tehy ry, gsm 040 533 7084 tai
Tehyn tiedottaja Jaana Reijonaho, Tehy, gsm 040 356 8409

Uutiset

Lisää uutisia